AJANVARAUS AJANKOHTAISTA PALVELUT LÄÄKÄRIT TYÖTERVEYSHUOLTO LEIKKAUKSET YHTEYSTIEDOT YRITYSINFO
OHJEITA TUTKIMUKSIIN TULEVILLE

Veri- ja virtsanäytteet
Verinäytteitä lääkäritalossa ottavat laboratoriohoitajat. Veri- ja virtsanäytteitä otetaan myös ilman lääkärin lähetettä, jolloin niistä ei saa Kela-korvausta. Näytteitä otetaan koko laboratorion aukioloajan. Paastoa vaativat näytteet otetaan aamulla 10-12 tunnin ravinnotta olon jälkeen. Näytteenottoa edeltävänä päivänä saa syödä ja juoda tavanomaisesti, mutta ei nauttia alkoholia. Yön aikana saa juoda 1-2 lasillista vettä ja aamulla nauttia tarvittavat lääkkeet, ellei lääkärin kanssa ole toisin sovittu. Ennen näytteenottoa on oltava 1 tunti herellä. Rasitusta ja hengästymistä on vältettävä. Kannattaa varata 15 min aikaa istumiseen ennen näytteenottoa verenkierron tasapainottamiseksi.

Virtsanäytteet otetaan pääsääntöisesti laboratoriossa. Mikäli asiakas haluaa ottaa näytteen kotona, hän saa tarvikkeet ja ohjeet laboratorion henkilökunnalta.

Vuorokausivirtsan keräysohje
Virtsaa kerätään 24 tunnin ajan. Aika alkaa ensimmäisestä aamuvirtsauksesta. Tätä ensimmäistä aamuvirtsaa ei oteta talteen.
Päivämäärä ja kellonaika merkitään muistiin.
Kaikki tämän jälkeen vuorokauden kuluessa erittyvä virtsa otetaan talteen keräysastiaan. Keräysastiassa on mahdollisesti säilöntäainetta. Virtsaa astiaan lisättäessä on näytettä sekoitettava.
Keräysastia säilytetään viileässä paikassa, mieluummin jääkaapissa. Näyte ei saa jäätyä.
Viimeinen virtsanäyte otetaan keräysastiaan tasan 24 tunnin kuluttua keräyksen aloittamisesta.

Yövirtsan keräysohje
Tyhjennetään virtsarakko WC-altaaseen nukkumaan mennessä. Kellonaika merkitään ylös minuutin tarkkuudella.
Kerätään tästä alkaen yöaikainen virtsa aamuun asti mukaan annettuun keräysastiaan.
Aamulla ylös noustessa laskettu virtsa on viimeinen keräykseen tuleva osa (alle 6 tunnin keräyksiä on syytä välttää).

AJANVARAUS
HAMMASHOITO »
KUNTAPALVELUT
LABORATORIO »
Ohjeita tutkimukseen tuleville
Allergiatestit
ENMG
Helicobakteeri-hengitystesti
Keuhkojen toimintakokeet
Patologia
Spermatutkimukset
Sydämen toimintatutkimukset
Unitutkimus
Valohoidot
MAGNEETTITUTKIMUS
MUUT PALVELUT
PÄIVYSTYSVASTAANOTTO
RÖNTGEN »
SAIRAALAOSASTO »
SEULONTAMAMMOGRAFIA
TYÖTERVEYSHUOLTO »
varaa aika netissä
Ajo-ohje  
Anna palautetta
Sivustokartta
   
  Mainos- ja muotoilutoimisto Semio Oy, mainostoimisto Seinäjoki